Perjantaina olin vielä iltavuorossa, se vuoro tuntui kyllä kestävän ikuisuuden ja tuntui ettei loppua näy. Mikähän siinä on että silloin kun harvoin on vapaata viikonloppuisin niin pomon on pakko tyrkätä joku iltavuoro perjantaille?
Eilen Lauantaina käytiin muutaman ystävän ja M:n kanssa kaupungilla. Sinne oli saattanut eksyä muutama muukin. Veronpalautuksilla tuskin oli osuutta asiaan =D
Tarkoitus oli lähteä joululahja ostoksille, mutta eipä ainuttakaan lahjaa tullut hankittua! Mutta onhan tässä vielä aikaa..
Illalla vähän juhlittiin parinkymmenen kaverin "pienellä" joukolla tässä meillä, ja jatkettiin iltaa paikalliseen. Hauskaa oli, ja olo on tosiaan sellainen että on tullut ehkä vähän vettä väkevämpään nautittua :)
Eilisen ostoksiin siis, näiden lisäksi ostin myös kahdet housut
Tavalliset mustat farkut, ja tummansiniset farkut ihanilla kultaisilla yksityiskohdilla jotka siis onnistuin jo eilen rötväämään eli pesussa siis :D

Nahkahanskat - Laukkukeskus
Näitä on taas tämä syksy metsästetty kissojen ja koirien kanssa. Viime vuonna seppälästä ostetut alkavat vedellä viimeisiään. Ja lemppari nahkahanskat pilasin viime talvena puusavotassa (.. joo, siis todella viisasta laittaa puun kantoo parhaimmat hanskat)

Pipo - Fiorella (Jjoo, siis käyn Fiorellassa.. Housujen ostossa kylläkin, mutta tämän kerran tarttui myös tämäkin mukaan.. Fiorella on täällä idässä ainut kauppa mistä löydän helpoiten ilman hampaiden kiristelyä itselleni farkut, uskokaa tai älkää)
Huomenna alkaakin taas arki, ja aikainen aamuvuoro tiedossa.
Oon tässä viikonlopun aikana vähän nettishoppaillut, voisin huomenna vähän antaa esimakua ostoksista !
Ihanaa Sunnuntain jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti